Olen monesti pohtinut tämän ammatillisen opettajan urani aikana kaikkia muutoksia mitä vuosien saatossa on tullut. Alkuaikoina opettajien työssä pääpaino oli opiskelijoiden opettamisessa sekä ohjaamisessa ja olin juuri siinä ammatissa missä halusinkin olla.
Sitten alkoivat muutoksen tuulet puhaltaa, vietiin opettajien resurssit minimiin, samalla opettajille tuli opetuksen, ohjaamisen ja kasvatuksen lisäksi iso kasa niin sanottuja sihteerin tehtäviä. Opettajien työkuormaa on lisätty jo kohtuuttomuuksiin. Tuntui, että opettaminen alkoi jäädä näiden kaiken muun jalkoihin. Aloin miettimään pysyykö nämä miljoona asiaa enää mitenkään opettajan hallinnassa.
Muutama pointti, joita olen pohtinut:
1.Resurssit on vähentyneet lähiopetukseen ja työelämässä oppimisen ohjaukseen. Opiskelu on ehkä jossain määrin jämäköitynyt, koska päällekkäisyyksiä on karsittu tuntien vähentyessä. Toisaalta se, että kaikki asiat tulee käydä läpi lyhemmällä ajalla, on tuonut kiireen edetä kurssilla eteenpäin ja tämä näkyy siinä, että yhä useampi opiskelija uhkaa tippua matkasta. Näille, joilla opintojen eteneminen ei sujukaan jouhevasti, tehdään henkilökohtaisia suunnitelmia yhä uudelleen ja uudelleen, eikä tavoitteita aina sittenkään saavuteta. Erityisen tuen tarpeen opiskelijoiden määrä on ollut koko ajan nousussuodesta kahteen vuoteen. Ihanko tosissaan? Lukio yleissivistävänä oppilaitoksena kolme vuotta ja ammatillinen koulutus kaksi vuotta, hip hei. Miettikää vaikka sähköalan, ravintola-alan tai hoitoalan opintoja. Nippanappa 18v siirtyvät työelämään hyvin lyhyellä koulutuksella, ja heidän oma kasvu ja kehitys on vielä kesken. Miten käy jatko-opintokelpoisuuden?
2. Oppivelvollisuuden iän nostaminen, teoriassa ihan hyvä asia. Kaikille oppivelvollisille tulee löytyä opiskelupaikka, tämäkin on hyvä asia. Ongelmana on se, että jos opiskelija ei ole motivoitunut opiskelemaan peruskoulussa, ei hän aina ole sitä myöskään ammatillisessa koulutuksessa. Pakolla ei saada ketään tulemaan kouluun ja opiskelemaan. Iso haaste on myös siinä, että ammatilliseen koulutukseen tulee yhä enemmän myös sellaisia opiskelijoita, jotka eivät osaa kirjoittaa tai laskea. Miten he ovat saaneet peruskoulun päästötodistuksen? Voisiko oppivelvollisuus tarkoittaa myös sitä, että osa opiskelijoista palautetaan takaisin peruskouluun? Ammatillisessa koulutuksessa näillä resursseilla on aika haasteellista paikata näitä puuttuvia perusasioita.
3. Oppikurssien vienti niin sanotulle tarjottimelle. Edellytetään, että opiskelija itse valitsee tarvitsemansa kurssit sopivassa järjestyksessä. Hieno ajatus, mutta ei oikein pelitä. Käytännössä opettaja yhdessä opiskelijan kanssa katsovat ja valitsevat kurssit. Miten selkeää olikaan, kun oli ryhmät ja jokaisella ryhmällä oli oma selkeä lukujärjestys. Nyt on kursseja, joissa on yhdistetty oppivelvolliset, jatkuvan haun opiskelijat, oppisopimusopiskelijat sekä maahanmuuttajaopiskelijat. Ja opettaja miettii miten rakentaa opetuksen, joka palvelee yhtä aikaa näitä kaikkia opiskelijoita mahdollisimman hyvin.
4. Oppilaitosten rahoitusmalli. Perusrahoitus koulutuksen järjestäjille perustuu ministeriön asettamiin tavoitteellisiin opiskelijavuosiin. Suoritusrahoitus perustuu suoritettuihin tutkintoihin tai tutkinnon osien osaamispisteisiin. Vaikuttavuusrahoitus perustuu opiskelijoiden työllistymiseen ja jatko-opintoihin. Mitä jos opiskelija ei ole motivoitunut opiskelemaan eikä etene opinnoissaan? Mitä, kun joku keskeyttää opiskelun eikä tee tutkintoa loppuun? Mitä jos joku valmistumisen jälkeen ei halua tehdä töitä tai lähteä jatko-opintoihin? Onko edes mahdollista saada täysi rahoitus? Rahan niukkuuden takia ympyrä kääntyy kohtaan yksi, vähennetään opettajien resursseja ja säästetään palkkakuluissa. Surullista, eikö vaan.
Päivi Hietaharju
Opettaja